Porin Erotuomarit juhli 60-vuotista taivaltaan

Porilaisten jalkapallo- ja futsaltuomareiden oma urheiluseura Porin Erotuomarit ry perustettiin v. 1953 ja on nyt 60 vuotta myöhemmin osoittanut olevansa edelleen voimissaan. Tästä osoituksena mm se, että pyöreitä vuosia täytettiin maaliskuussa 80 hengen voimin. Mukana olivat myös erotuomareiden puolisot, joita yhdistyksen puheenjohtaja Petri Viljanen erikseen kiitteli tervetulopuheessaan.

Continue reading

Tiedote 4/2013

Kurinpitopäätös

Porin Erotuomarit – 53 ry johtokunta on päättänyt seuraavaa:
Kerhon jäsenelle Eemeli Vappulalle annetaan kirjallinen varoitus ja suljetaan kerhon turnausasetteluista siten, että se päättyy 2014 PoriCupin jälkeen. Mikäli hän kuitenkin ottaa joltakin tuomarilta pelejä turnauksissa, ko. peleistä ei makseta palkkiota. Asiasta tullaan tiedottamaan jäsenistöä.

Päätöksen perustelut:
Porin Erotuomarit – 53 ry 6§:
” Jos yhdistyksen jäsen on toiminut yhdistyksen sääntöjä, periaatteita tai etuja vastaan,”
Tässä tapauksessa johtokunta on päättänyt että PoriCupissa erotuomari Eemeli Vappula on rikkonut tätä kerhon sääntöpykälää laiminlyödessään hänelle asetellut pelit sunnuntaina 4.8. Päätöksenteossa on otettu huomioon kyseisen tuomarin aikaisempi toiminta, jonka on katsottu heikentäneen Porin Erotuomarit -53 asemaa luotettavana yhteistyökumppanina piirin peleissä ja alueen seurojen järjestämissä turnauksissa. Näistä Vappulaa on huomautettu suullisesti. Johtokunnanpäätös oli yksimielinen.

Porissa 21.8.2013
Porin Erotuomarit -53 ry
Johtokunta

Poissaolot

Sanktion käyttöönotosta huolimatta peleistä poissaolot jatkuneet ja voidaan jo puhua erittäin vakavasta tilanteesta. Tarvittaessa kerho tulee ottamaan käyttöön rankemmat otteet mikäli poissaoloja ei saada kuriin. Ilmoittakaa aina vaihdosta piiriin Jouni Ahlille ja viestin kopioksi pelin ottanut, ei ole niin vaikeata! Olemme nyt ottanut käyttöön myös julkisen syntilistan poissaoloista. Tästä löytyy lisätietoa alla.

Kerhon uudet nettisivut

Kerhon uudet nettisivut ovat osoitteessa porinerotuomarit.fi . Aikaisempien päivitysongelmien vuoksi päätimme luopua vanhoista sivuista. Ongelmat on nyt ratkaistu niin, että kerho omistaa nettiosoitteen, palvelintilan ja kykenee itsenäisesti päivittämään sivustoa. Kiitos tästä kuuluu Teemu Jönkkärille, joka on nähnyt kaiken vaivan sivujen eteen. Kiitos siis Teemulle! Sivuja tullaan päivittämään huomattavasti aktiivisemmin kuin aiemmin ja lisäämään kaikkea materiaalia (mm. kuvia) sivustolle, jotta sivustolla on mielenkiintoista vierailla useamminkin. Uutena, kylläkin ikävä asiana kerhomme sivuilla julkaistaan syntilista pelinsä laiminlyöneistä tuomareista. Uudistusten myötä, myös kerhon johtokunnan sähköpostiosoitteet tulevat muuttumaan muotoon etunimi.sukunimi@porinerotuomarit.fi. Uudet osoitteet ilmoitetaan piiriin ja muutetaan sähköpostilistaukseen lähitulevaisuudessa. Tästä tulee erilllinen viesti.

t.Henrik Grönblom
0408221613
PE-53 sihteeri

Poissaolot peleistä

Sanktiot

Kerhon jäsenille on otettu käyttöön piirin kilpailumanuaalin mukainen sanktio, joka perustuu erotuomarivaliokunnan päätökseen. Vastaisuudessa ottelunsa laiminlyöneeltä erotuomarilta vaaditaan kirjallinen selvitys piirin erotuomarivastaavalle sekä kilpailupäällikölle. Kyseisen selvityksen perusteella erotuomarivastaava ja kilpailupäällikkö tekevät päätöksen ottelun laiminlyönnistä. Mikäli tätä selvitystä ei toimiteta määräaikaan mennessä, niin tuomitaan suoraan erotuomarivaliokunnan päätöksen mukaisiin sakkoihin (ottelupalkkio/korotettu ottelupalkkio toistuvista laiminlyönneistä). Mainittakoon, että 10.7 mennessä poissaoloja oli kertynyt jo 20 kappaletta.

Harjoitusotteluiden järjestäminen kaudella 2012–2013

Pori 1.11.2012

Hyvät jalkapallon ystävät,

Kauden päättyessä on hyvä aika tiedottaa muutamasta muutoksesta koskien erotuomaritoimintaa. Porin Erotuomarikerhon uudet nettisivut löytyvät osoitteesta PE-53.fi. Porin Erotuomarikerhon toiminta-alueella harjoitusotteluiden ja turnausten asettelut hoitaa jatkossa Antti Kemppinen. Seuraavalla toimintatavalla varmistetaan oikean tasoinen erotuomari sekä otteluiden tasainen jakaantuminen jäsenistölle. Toimintatapa palvelee sekä seuroja että erotuomareita. Näin saamme esimerkiksi erotuomareille kokemusta haastavimmista otteluista tulevaa kautta varten.

Continue reading