Toimintakertomus 2017

Yleiskatsaus
Vuosi 2017 oli erotuomarikerhomme 65. toimintavuosi.

Miesten Kakkosessa MuSa jäi pisteen päähän lohkovoitosta eikä päässyt kolmen lohkon parhaaksi kakkoseksikaan tippuen näin nousukarsinnoista. Samassa lohkossa MuSan kanssa pelannut FC Jazz säilyi pudotusviivan yläpuolella sijoittuen kahdeksanneksi. TOVE säilyi Länsi-Suomen piirin Kolmosessa sijoittuen viidenneksi.

Naisten puolella NiceFutis tippui toisena kautena peräkkäin. Tulevalla kaudella he pelaavat Naisten Kakkosessa.

Miesten futsalissa Pori Futsal vaihtoi nimeään MuSaFutsaliksi sijoittuen toiseksi viimeiseksi ja pudoten näin ollen Länsi-Suomen Futsalin Kakkoseen. Naisten puolella MuSaFutsal säilytti paikkansa Naisten Liigassa.

Hallitus
Johtokunta kokoontui kauden aikana neljä kertaa. Johtokunnan 2017 muodostivat:

Petri Viljanen puheenjohtaja
Henrik Grönblom sihteeri
Pasi Laiho taloudenhoitaja
Antti Kemppinen jäsen (varapuheenjohtaja)
Jan Fröberg jäsen
Eerik Hyöty jäsen
Ville Tiljander jäsen

Joni Laurila toimi toiminnantarkastajana sekä Jussi Astokari varatoiminnantarkastajana.

Jäsenet
Erotuomaritehtäviin piirin virallisiin sarjoihin osallistui jäsenistä 57 henkilöä.  Jäsenmaksun maksaneita oli kaikki jäsenmaksuvelvolliset (60/60) (lisäksi 4 kannatusjäsenmaksua) henkilöä. Vuosikokouksessa tehdyn päätöksen mukaisesti peruskurssilaisilta ei ensimmäiseltä vuodelta jäsenmaksua peritty.

Kerhotoiminta
Kerho järjesti jäsenistölleen vuoden aikana muutamia virkistystapahtumia. Elementtitehtaan saunatiloissa vietettiin pikkujoulut joulukuussa, osallistujia noin 40 henkilöä. Tilaisuuden laatuun panostaminen näkyy menopuolella, mutta tällä tavoin saadaan tilaisuuteen hyvin väkeä liikkeelle. Lisäksi järjestettiin PoriCupin sauna elokuussa AKT:n saunatiloissa ja maaottelumatka Tampereelle syyskuussa.

Kerhon nettisivut ovat olleet edelleen aktiivisessa käytössä. Sivut ovat osoitteessa porinerotuomarit.fi. Sivuja päivitetään tiuhaan tahtiin, sillä mm. kerhotiedotteet ja erilaisten tilaisuuksien kuvat löytyvät sivuilta. Lisäksi kerho päivitti harjoitusotteluiden ja turnausten järjestämistä koskevan ohjeen.

Kerhokouluttajat Pasi Laiho ja Petri Viljanen toimivat kouluttajina erotuomareiden peruskurssilla. Futsalin puolella koulutuksesta huolehti Antti Kemppinen. Uusia erotuomareita osallistui peruskursseille yhteensä 17 henkilöä (jalkapallo 14 ja futsal 3).

Kerhon toiminnan kannattamiseksi olimme jo aiemmin ottaneet käyttöön nk. kerhorahan, jonka käyttämistä jatkettiin edelleen. Kerhoraha (1€) pidätetään sen sallineilta erotuomareilta jokaisesta piirin maksamasta sarja- ja harjoitusottelusta. Kerhorahalle määriteltiin ylärajaksi 50€.

Erotuomaritoiminta
Jalkapallokausi 2017 oli uuden Länsi-Suomen piirin ensimmäinen toimintavuosi.

Suurimpana uutisena on kerhomme puheenjohtaja Petri Viljasen valinta FIFA-erotuomareiden listalle. Porilaisten seurojen huonosta sarjamenestyksestä huolimatta erotuomaririntamalla meillä on neljä kovatasoista liittotuomaria: Petri Viljanen, Eerik Hyöty, Antti Kemppinen sekä Jesse Kananen. Menneellä kaudella kerhomme jäsen Petri Viljanen vihelsi 19 Veikkausliigaottelua, kolme Ykkösen ottelua sekä hoiti kolme kansainvälistä neljännen erotuomarin tehtävää. Kerhomme jäsen Eerik Hyöty avusti sekä Veikkausliigan (10) että Ykkösen (9) otteluissa ja Antti Kemppinen vihelsi Futsalin Ykköstä (12), ja avusti jalkapallon puolella Ykkösessä (14). Jesse Kanaselle kertyi Kakkosen otteluiden lisäksi ensimmäinen Ykkösen erotuomaritehtävä. Liiton peleissä on ollut mukana myös muita lupaavia ja kehityskelpoisia erotuomareita. Kerhomme jäsen Ville Tiljander kunnostautui jalkapallon puolella paikallistarkkailijana. Ville Tiljander toimi lisäksi futsalin puolella valiotarkkailijana.

Turnauksien hoitamiseen kerhon erotuomareita pyydettiin entiseen tapaan. Suurimpana turnauksena oli PoriCup, jossa tuomaritehtäviä oli noin 410 kappaletta. Yhteensä turnauksissa hoidettiin noin 700 tehtävää. Kerhon kautta välitettyjä harjoitusotteluita tuomarivat vihelsivät noin 40 kappaletta. Onneksi myös reservierotuomareilta saatiin apuja turnauksien hoitamiseen.  Lisäksi jotkin erotuomareistamme osoittivat jälleen kerran turnauksissa uskomatonta venymiskykyä sekä turnauskestävyyttä.

Erotuomarikerhollamme ei ollut tänä vuonna muistettavanaan pitkäaikaisia kerhotoimijoita. Kerhotuotevalikoima päivitettiin ja sovittiin uusi kaksivuotinen yhteistyösopimus Stadiumin kanssa. Stadium toimii jatkossa Palloliiton alaisissa otteluissa erotuomarivarustetoimittajana.

Palkinnot
Paras erotuomari: Petri Viljanen
Paras avustava: Eerik Hyöty
Lupaava erotuomari: Juho Marttila (Huittinen), Jesse Saarni
Pasin malja (ent. kerhotoimijapalkinto): Pasi Laiho
Futsaltuomari: Antti Kemppinen
Respect-erotuomari: Aaro Ollila
Ollin kuppi: Henrik Grönblom

Kerho on vuosittain palkinnut gentleman-pelaajan ja lupaavan juniorin, jotka vuodelta 2017 olivat Teemu Heinonen (gentleman-pelaaja/valmentaja, TOVE) ja Terry Ablade (lupaava juniori, FC Jazz).

Talous (tilanne 31.12.2017)
Käyttötili 1829,04€
Kerrostuottotili 6938,69€
Osakkeet (ostohinta) 7027,80€

Taselaskelman mukaan varsinaisen toiminnan tulos on 378,69 euroa voitollinen

Johtokunta